Kohti lähtökohtaista vuoroasumislakia: Valtuuskunnan rakentava dialogi Oikeusministeriössä avaa uusia mahdollisuuksia vanhemmuuden tasa-arvolle Suomessa. Valtuuskunnan vierailu Oikeusministeriössä (29.1.2024) Valtuuskunnan tavoitteena on edistää lähtökohtaista vuoroasumislakia Suomessa. Osallistujat:…
Lapsen oikeuksien viikkona on syytä kiinnittää katse lainsäädäntöön ja saattaa se ajantasalle vastaamaan nykyistä tutkimustietoa. Lasten oikeudet ry:n tavoite on viedä eteenpäin lasten oikeuksia, jotka…
Lasten oikeudet ry yhteistyössä muiden Pohjoismaiden johtavien lapsi- ja isäjärjestöjen kanssa toteutti yhteishuoltajuuskyselyn, johon vastasi 3500 isää. Kyselyyn tuli vastauksia eniten suomalaisilta iseiltä. Olemme jakaneet…
Lapselle perhe on peruskallio, joka antaa turvaa ympärillä olevilta kriiseiltä. Siksi tuota peruskalliota ja lapsen oikeutta vanhempiinsa ja lähiverkostoon ei tule järkyttää kuin äärimmäisenä keinona.…
Olemme käyneet keskusteluja eri puolueiden kanssa lapsenhuoltolain muuttamiseksi lähtökohtaiseksi vuoroasumislaiksi laajan tutkimustiedon ja euroopan neuvoston suosituksen 2079 (2015) mukaiseksi. Olemme edenneet keskusteluissa, mutta tarvitsemme apuasi…
Käännös: Google translate/ Petri Kolmonen Länsi-Virginian kuvernööri Jim Justice allekirjoitti Best Interests of Child Protection Act -lain, joka asettaa etusijalle jaetun vanhemmuuden CHARLESTON, LÄNSIVIRGINIA, USA,…
Lähestymme teitä hyvin tärkeällä asialla liittyen erolasten ja -perheiden hyvinvointiin. Euroopan neuvosto antoi suosituksen 2079 (2015) kaikille jäsenmailleen kuultuaan laajasti asiantuntijoita ja suositusta ei mikään…
Isän merkitys lapsen kehitykselle on merkittävä. Tutkitusti isän läsnäolo varhaislapsuudessa ennaltaehkäisee mielenterveyden oireita lapsen myöhemmällä iällä. Lasten psykologi ja tutkija Malin Bergströmiä on tutkinut 172 000 vuoroasuvaa…
Elämme maailmassa, jossa vuoroasuminen yleistyy kovaa vauhtia, mutta Suomessa lainsäädäntö ja viranomaisten käytännöt eivät tätä tue. Ruotsissa yli puolet uusista erolapsista elävät vuoroasumisessa ja Kentuckyn…
Ensinnäkin haluan kiittää uutta hallitusta siitä, että se otti hallitusohjelmaan kahden kodin mallin, joka mahdollistaa vuoroasuvan lapsen rekisteröimisen kahteen tosiasialliseen osoitteeseen. Tämä lisää erovanhempien oikeudenmukaisempaa…