Ensinnäkin haluan kiittää uutta hallitusta siitä, että se otti hallitusohjelmaan kahden kodin mallin, joka mahdollistaa vuoroasuvan lapsen rekisteröimisen kahteen tosiasialliseen osoitteeseen. Tämä lisää erovanhempien oikeudenmukaisempaa kohtelua sekä vähentää riitoja. Tämä on iso askel kohti tasaveroisempaa vanhemmuutta sekä lapsen oikeutta molempiin vanhempiin.
Lapsenhuoltolakia uudistettiin, mutta ei riittävästi, jotta lapsen täysimääräinen oikeus molempiin vanhempiin toteutuisi. Kuultaviksi valikoitiin asiantuntijoita, joiden tietämys vuoroasumisesta oli riittämätöntä. Eräs asiantuntijoista ei ollut edes kuullut alan tutkimuksista. Toinen taas oli varoitellut lasten stressaantumisesta vetomalla tunnetun avioerotutkijan, Mavis Hetheringtonin, nimeen, muttei ilmeisesti tiennyt, että Hetherington oli vasta allekirjoittanut 0-4-vuotiaiden lasten vuoroasumista puoltavan hyvin laajan tutkimuskatsauksen.
Totuus on, että vuoroasumista on tutkittu suhteellisen paljon kansainvälisesti ja tästä todisteena ovat mm. Linda Nielsenin 60 vuoroasumistutkimuksen meta-analyysi tai vaikkapa Malin Bergströmin tutkimukset, joissa hän on käyttänyt aineistona jopa kokonaista ikäluokkaa, 170.000 lasta.
Tutkimukset ovat lähes yksimielisiä siitä, että tasapuolinen asuminen molempien vanhempien luona lisää lapsen hyvinvointia sekä vähentää psykosomaattisia ongelmia.
Kriitikot ovat väittäneet, että vuoroasuminen ei soveltuisi tapauksiin, jossa vanhemmat ovat riitaisia tai lapset alle kolmivuotiaita, mutta myös tämän ovat tutkimukset kumonneet. Eihän vanhempien tarvitse eron jälkeen olla ystäviä, kunhan lapseen liittyvä kommunikointi sujuu vaikka viesteillä. Kiintymyssuhde puolestaan kehittyy seitsenkuisella vauvalla kumpaankin vanhempaan. Kymmenkunta tutkimusta hyvin pienten lasten vuoroasumisesta eivät löydä näyttöä, että lapsi kärsisi saadessaan kehittää ja ylläpitää kiintymyssuhdetta molempiin vanhempiinsa.
Oikeusministeriön työryhmä on määritellyt vuoroasumiseksi tapaukset, joissa lapsi asuu vähintään 40 % ajastaan vanhemmman luona. Tämä eroaa kansainvälisestä määritelmästä, jonka mukaan 35 % luonaoloajasta riittää. Olisi perusteltua, että Suomi kohentaisi perheiden tilannetta myös niiden osalta, jotka esimerkiksi oikeuslaitos on määrännyt vähän alle 40 prosentin malliin, kuten käytäntönä on ollut erityisen hyvien vanhempien kohdalla (viisi päivää kahdessa viikossa). Muutenhan valtio olisi synnyttänyt omin toimin roppakaupalla käytännössä vuoroasuvia lapsia, jotka se jättäisi edelleen tuen ulkopuolelle.
Lasten oikeudet ry
Petri Kolmonen
https://www.aamulehti.fi/a/64fa479d-7053-4fce-af68-10f4a73c7b4e?c=1536306568605