Lapsenetu Suomessa on käsitteenä subjektiivinen joka perustuu pintapuoliseen yksilöiden tekemään tarkasteluun. Koska lapsenetua ei tutkita prosessuaalisena ja mitattavana käsitteenä niin se johtaa väistämättä siihen, että yhteys lapsenedulla, lainsäädännöllä ja kansainvälisillä sopimuksilla häviää. Samoin oikeudenpäätöksiä tai sen perusteita on mahdotonta vertailla ja varmistaa päätösten oikeellisuus. Päätösten seurannan puuttuminen heikentää tilannetta entisestään.
Milka Sormunen tuoreessa väitöskirjassaan ”The Best Interests of the Child in Human Rights Practice: An Analysis of Domestic, European and International Jurisprudence”, joka julkaistiin maaliskuussa 2021 toteaa seuraavasti ”Lapsen etua ei huomioida niin hyvin kuin pitäisi. Lapsen edun arviointi on usein epämääräistä ja perustelut liian niukkoja. Tutkimuksessa tuli esille eri asiaryhmien välisiä perusteettomia eroja, jotka ovat ongelmallisia lasten oikeuksien ja etenkin syrjinnän kiellon näkökulmasta.
Sormunen tarjoaa ongelmien ratkaisuksi panostamista päätöksentekoprosessiin: tuomioistuinten pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, onko lapsen etua harkittu, onko arvioinnin perusteita avattu sekä onko prosessuaalisia velvoitteita (esimerkiksi lapsen mielipiteen selvittäminen) noudatettu. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että päätöksentekoprosessiin ja lasten oikeuksien toteutumista edistäviin rakenteisiin keskittyminen turvaa tehokkaammin lapsen etua kuin lapsen edun ymmärtäminen sisällöllisenä velvoitteena. EIT:n ratkaisukäytännössä prosessuaalinen lähestymistapa on usein johtanut hakijan kannalta hyvään lopputulokseen. Myös YK:n lapsen oikeuksien komitea korostaa lapsen etuun liittyvissä suosituksissaan rakenteita, jotka edistävät yleisesti lapsen oikeuksien toteutumista”.