Valikko Sulje

Toimet alhaisen syntyvyyden korjaamiseksi

Lasten oikeudet ry yhtyy Väestöliiton huoleen syntyvyyden laskusta joka on samalla tasolla nälkävuosien kanssa. Syntyvyys on niin alhainen, että se vaarantaa hyvinvointiyhteiskuntamme perustan ja sen palvelut. Maamme tulevaisuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että hallitus käynnistää välittömästi toimet syntyvyyden laskun pysäyttämiseksi.
https://yle.fi/uutiset/3-11528495?fbclid=IwAR2CvtiWkJ3DVT-DWyTwh9SX3vNekgAw8kiBKsOEFWh9K8A8vk2tSx4agRY

Lasten oikeudet ry on perustamisvuodestaan alkaen pyrkinyt tasoittamaan tietä eriarvoisuuden poistamiselle ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle. Lapsen ja vanhemman syrjintä erotilanteessa tulee kalliiksi yhteiskunnalle sekä suorina, että välillisinä kuluina. Eriarvoisuus myöskin koetaan riskinä lapsen hankinnalle. Erityisesti isät kokevat, että heitä syrjitään ja eron sattuessa heille tarjotaan vain maksajan roolia joka ei kannusta lapsen hankintaan.

Sekä Euroopan neuvoston resoluutio 2079 (2015), että vuoroasumistutkimukset mm. Malin Bergströmin Elvis projekti jossa tutkittiin kokonaisia ikäluokkia (172.000 lasta) tai Linda Nielsenin 60 vuoroasumistutkimuksen meta-analyysi kannustavat lainsäätäjiä ottamaan vuoroasumisen erolapsen ensisijaiseksi asumismuodoksi. Nykyinen malli, jossa toista kotia tuetaan (asuminen) ja toista köyhdytetään (tapaaminen) koetaan räikeästi eriarvoistavaksi, josta on syytä luopua pikemmiten.

Lasten oikeudet ry esittää seuraavia toimia syntyvyyden laskun katkaisemiseksi:

  • Lapsenhuolto ja tapaamisoikeuslakia muutetaan siten, että erolapsen ensijainen asumismuoto on vuoroasuminen, josta poiketaan vain painavista näyttöön perustuvista syistä kuten lapseen kohdistunut väkivalta (esim. vieraannuttaminen) tai laiminlyönti. Tällainen laki on mm. Belgiassa ja Yhdysvaltojen osavaltioissa.
  •  Eriarvoistavista termeistä lähivanhempi ja etävanhempi luovutaan ja siirrytään puhumaan luonaoloajasta.
  • Kaikissa lapseen kohdistuvissa asioissa kunnioitetaan perhe-elämää ja lapsen oikeutta molempiin vanhempiinsa.
  • Erolapsella on kaksi virallista kotia ja tuet jaetaan tasapuolisesti
  • Elatustuesta luovutaan kokonaan
  • Kaikessa viranomaistoiminnassa tulee kunnioittaa perhe-elämää ja syrjivistä käytännöistä on luovuttava.
  • Lapsen oikeudet ja ihmisoikeudet tulee paremmin huomioida

Lasten oikeudet ry on vakuuttunut, että ylläolevilla toimilla vaikutetaan positiivisesti sekä syntyvyyteen, että vanhempien ja lasten hyvinvointiin. Erityisesti toimet kannustavat rohkeasti lasten hankkimiseen.

Kannustavin terveisin

Petri Kolmonen
Lasten oikeudet ry pj

Jakelu: eduskunta, media, jäsenet ja väestöliitto

https://mailchi.mp/57f44816c157/toimet-syntyvyyden-laskun-pysyttmiseksi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *